Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kansakunnan Muistin ja Sanojen Suojelija

Herätys suomen kielelle ja kulttuurille

Photo: I99pema, CC BY-SA 4.0. Source

Suomen kansallisen heräämisen ytimessä, aikana jolloin maamme oli osa Venäjän keisarikuntaa, syntyi ajatus, joka tulisi muuttamaan suomalaisen kulttuurin suunnan pysyvästi. Vuonna 1831 joukko Helsingin yliopiston nuoria tutkijoita ja opettajia kokoontui yhteen. Heidän joukossaan olivat muun muassa Elias Lönnrot, J. L. Runeberg ja J. V. Snellman. Näiden sivistyneistön edustajien sydämissä paloi yhteinen halu: suomen kielen ja kirjallisuuden aseman kohottaminen. Näin sai alkunsa Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS), organisaatio, josta nopeasti muotoutui kansallisen identiteettimme ja kulttuuriperintömme järkähtämätön kivijalka.

Seuran perustamisen tavoitteena oli vaalia suomea sivistyskielenä ja kerätä talteen kansan suussa kulkeva, vuosisatojen ajan sukupolvelta toiselle siirtynyt suullinen perinne. Tuolloin ymmärrettiin, että yhteiskunnan nopean muuttumisen myötä tämä ainutlaatuinen perinne uhkasi kadota iäksi, ellei sitä systemaattisesti tallennettaisi. Seuran tunnuslause "Pysy Suomessa pyhänä" heijasteli sen syvää sitoutumista kotimaiseen kulttuuriin ja kansamme omaleimaisuuden vaalimiseen.

Virstanpylväitä, eepoksia ja rakennushistoriaa

SKS:n historian ehkä tunnetuin saavutus on Elias Lönnrotin kokoaman Kalevalan julkaiseminen. Ensimmäinen versio, Vanha Kalevala, ilmestyi seuran kustantamana vuonna 1835 ja nykyisin tuntemamme laajennettu laitos vuonna 1849. SKS:n myöntämät matka-apurahat mahdollistivat Lönnrotin pitkät ja raskaat runonkeruumatkat syvälle itärajan taakse. Tämä teos ei ainoastaan antanut suomalaisille kansalliseeposta, vaan se myös herätti välittömästi laajaa kansainvälistä huomiota osoittaen, että suomen kielellä voitiin luoda korkeatasoista maailmankirjallisuutta. Kalevalan ohella Kanteletar, laajat sananlaskukokoelmat ja lukuisat muut kansanrunouskokoelmat olivat suoria hedelmiä siitä valtavasta keruutyöstä, jota kymmenet runonkerääjät tekivät kiertäessään jalan, hiihtäen ja soutaen ympäri Suomea ja Karjalaa.

SKS ei kuitenkaan jäänyt pelkästään menneisyyden vaalijaksi. Se ryhtyi julkaisemaan ensimmäisiä suomenkielisiä oppikirjoja, sanakirjoja ja tieteellisiä teoksia, luoden perustan suomenkieliselle koulutukselle ja tiedeyhteisölle. Esimerkiksi ensimmäiset suomenkieliset fysiikan, maantiedon ja historian oppikirjat painettiin SKS:n aloitteesta. Tämä systemaattinen työ nosti suomen kielen savupirteistä yliopistojen saleihin, oikeussaleihin ja hallinnon asiakirjoihin.

Fyysisenä todisteena seuran merkityksestä seisoo sen upea päärakennus Helsingin Kruununhaassa. Arkkitehti Sebastian Gripenbergin suunnittelema ja vuonna 1890 valmistunut uusrenessanssirakennus rakennettiin paljolti kansalaiskeräyksen turvin, mikä osoittaa, kuinka syvästi suomalaiset arvostivat seuran tekemää työtä jo omana aikanaan.

Arkistojen kätköissä lepäävä kansakunnan sydän

Nykyään Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on yksi maailman suurimmista kansanrunousarkistoista ja suomalaisen kulttuurihistorian arvostetuin keskusarkisto. Seuran arkistojen laajuus on hengästyttävä: kokoelmissa on miljoonia arkistoyksiköitä, jotka sisältävät kansanrunoutta, uskomustarinoita ja loitsuja. SKS:n holveissa säilytetään mittaamatonta määrää aineistoa, joka on avoinna tutkijoille ja tavallisille kansalaisille. Siellä lepäävät muun muassa kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven alkuperäiset, käsinkirjoitetut käsikirjoitukset, yhteiskunnallisen vaikuttajan Minna Canthin kirjeet sekä satojen tuhansien tavallisten suomalaisten muistitietoaineistot, päiväkirjat ja elämäkerrat.

Seuran arkistot ovat elävä, hengittävä organismi. Kansanperinteen keruu ei päättynyt Lönnrotin päiviin, vaan SKS on jatkanut muistitietokeruiden järjestämistä aivan näihin päiviin saakka. Nämä keruut ovat taltioineet niin sota-ajan traagisia kokemuksia, kansakoulumuistoja kuin nykypäivän kaupunkitarinoitakin.

Koskettava yksityiskohta arkistojen kätköistä on tarina inkeriläisestä runonlaulajasta, Larin Paraskesta. SKS:n tutkijat ja taiteilijat dokumentoivat hänen lauluaan ja sanastoaan niin tarkasti, että hänen äänensä tuntuu edelleen kaikuvan arkiston hiljaisuudessa. Ilman SKS:n kaukonäköistä työtä Larin Parasken ja lukemattomien muiden kansanihmisten kielellinen rikkaus ja sanataide olisivat kadonneet iäksi.

Mitä meiltä puuttuisi ilman SKS:n työtä?

On hätkähdyttävää pysähtyä miettimään, millainen Suomi olisi tänä päivänä ilman Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lähes kahden vuosisadan mittaista aherrusta. Meiltä todennäköisesti puuttuisi yhtenäinen suomen kirjakieli, tai sen kehittyminen sivistyskieleksi olisi viivästynyt vuosikymmenillä. Kansalliseepoksemme Kalevala olisi jäänyt syntymättä, ja sen myötä valtava osa suomalaista kuvataidetta, musiikkia ja kirjallisuutta – ajatellaanpa vaikka Akseli Gallen-Kallelan maalauksia tai Jean Sibeliuksen sävellyksiä – olisi jäänyt vaille syvintä inspiraation lähdettään.

Paikallisyhteisöille ja koko kansakunnalle SKS edustaa jatkuvuutta, juuria ja yhteistä muistia. Se muistuttaa meitä siitä, millaisista oloista olemme ponnistaneet nykyaikaiseksi yhteiskunnaksi. Seuran ylläpitämät kirjastot ja arkistot palvelevat päivittäin niin kansainvälisiä tutkijoita, opiskelijoita kuin omien sukujuurtensa ja kotiseutunsa historiasta kiinnostuneita harrastajia. Jos SKS:n kokoelmat pyyhittäisiin pois, menettäisimme kaikkein arvokkaimman osan historiastamme: tavallisen kansan äänen, ilot, surut ja arkisen elämän kuvaukset menneiltä vuosisadoilta. SKS on todella suomalaisuuden muistin, kielen ja sielun väsymätön suojelija.

Tämä artikkeli on saanut osittain innoituksensa henkilökohtaisista muistoista ja historiallisista aineistoista, jotka liittyvät Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan ja jotka hiljattain onnistuttiin pelastamaan ja säilyttämään digitoinnin avulla. Jos kenenkään kätköistä löytyy tähän arvostettuun organisaatioon, sen tapahtumiin tai henkilöihin liittyviä vanhoja valokuvia, kaitafilmejä tai äänitteitä, ammattimaiset palvelut, kuten EachMoment, voivat auttaa varmistamaan, että nämä ainutlaatuiset palaset kansallista muistiamme selviytyvät myös tuleville sukupolville.