Mini DV poikkeaa perustavanlaatuisesti analogisista nauhaformaateista kuten VHS ja Hi8. Magneettinen tallennus ei ole jatkuva aalto — se on binääristä digitaalista dataa. Vikaantumistapa on siis myös erilainen. Siinä missä analoginen VHS-nauha heikkenee sulavasti kohinaksi ja tracking-virheiksi, Mini DV -nauha vikaantuu katastrofaalisesti "lukuvirheiksi" (dropouts) — hetkiksi, joissa digitaalista dataa ei voitu lukea ollenkaan ja kuva jäätyy, hajoaa värilohkoiksi tai menee mustaksi.
Taustalla oleva nauha on metallin höyrystyskalvoa (ME) — uskomattoman ohut kobolttihöyrykerros polyesteripohjalla. Datatiheys on valtava (yli 25 megabittiä sekunnissa videota). Juuri tämä tiheys tekee Mini DV:stä niin hauraan: pienin epäpuhtaus toistopäällä, pienin naarmu nauhan pinnalla tai pienin pölyhiukkanen päiden ja nauhan välissä voi pyyhkiä satoja bittejä dataa — mikä näkyy lopullisessa videossa lukuvirheenä.
Toinen ongelma on tallennusmekanismi. Mini DV -videokamerat käyttivät pieniä, nopeasti pyöriviä pääteloja, jotka olivat alttiita tukkeutumiselle. Tukkeutunut pää ei lukenut dataa oikein, ja monissa kotinauhoituksissa on pysyviä lukuvirheitä, jotka olivat jo nauhoitushetkellä — aiheutuneet tukkeutumisesta alkuperäisen kuvauksen aikana. Ammattimainen restaurointi voi joskus interpoloida näiden lukuvirheiden yli ympäröivien kehysten avulla.